Tämä on ihan selkeää jatkoa edelliseen, eli kakkososa silkkaa kummastelua alaotsikolla "joskus vain tekisi mieli nauraa ääneen kun kaikki on niin huonosti suunniteltu".

Kopioidaanpas tuolta edellisestä muistinvirkistämiseksi junakorttipähkäilyjä:

Vaihdoin junakortista toiseen. Tai siis yritän vaihtaa. Täällä on juniin semmoinen carte pass pass, elektroninen leimattava härpäke. Ihan kätevä, paitsi silloin, kun pitäisi vaihtaa kortille merkittyjä oikeuksia toisiin. Lähetä pyynnöt ja liput ja laput tiettyyn osoitteeseen. Sekä kopio pass passistasi. Saa vastauksena kirje: "kun teidän pitäisi lähettää myös se kortti". Mene asemalle ihmettelemään juttua asiaa hoitavan naisen kanssa, joka kirjoittaa punaisella kuulakärkikynällä kirjeen päälle, että "Ei kai se nyt perkele voi sitä korttiaan lähettää, kun se on käytössä. Lähettäkää itse kirje johon on ne oikeudet merkitty, niin minä lataan sen kortin täällä."

Jep, tehdään pojat juna. Jännityksellä odotan seuraavaa episodia.

Sain lopulta kortin. En tosin aivan niin kuin oli suunniteltu, mutta lähettivät ihan uuden kortin kunnollisine oikeuksineen. Sitten siihen pitäisi vielä saada junalippuja. Helpommin sanottu kuin tehty.

Koska kuljen samaa reittiväliä epäsäännöllisen säännöllisesti, nämä alennusliput tulevat käytännössä halvemmiksi kuin viikko- tai kuukausikortin hankkiminen. Työnsin siis optimistisesti korttini lipunmyyntimasiinaan ja totesin, että:

a) Lippuja voi ostaa yhden kerrallaan. Ei kahta, ei kolmea. Kortille saa kyllä useammankin lipun, vaikka eri matkoille, mutta jokainen pitää maksaa erikseen ja sitten taas aloittaa alusta. Yksseitkyt, yksseitkyt, yksseitkyt. Vinkaiseekohan pankkini jossain vaiheessa kun kortilla on kummia toistuvia pikkuostoja? Hankinko kolikkokukkaron ja maksan kymmensenttisillä?

b) Paluumatkaa on mahdoton ostaa. Tai ylipäätään mitään matkaa, joka ei lähde siltä kyseiseltä asemalta, jossa tämä ihastuttava sininen pömpeli on. Ei herranjesta. Onko nämä automaatit suunnitellut se joku Tieto tai Accenture vai mikä se olikaan VR:n ontuvan systeemin rakentanut?

Minä en halua viettää iltapäiviäni jonottaen tiskille, että joku sopiva lipunmyyjäneitonen minulle tuon kortin lataisi aina silloin tällöin. Jonottaminen ja ihmisten kanssa asioiminen on niin ysäriä.

Ensi keväänä lupaan kertoa, kuinka homma toimii, kun kortilla olevat oikeudet pitää uusia.

WTF, Welcome to France.

Minulla on ollut vieras Ranskanmaalla. Kaukaa vielä pohjoisemmasta, sieltä jostain susirajalta, jota Tampereeksikin satunnaisesti kutsutaan. Hyvä vieras on ollut se. Hortoilee kanssani hautuumaalla ja laittaa ruokaa. Eikä edes valita vesisateesta.

Oikeastaan vierailu osui tähän ajankohtaan ihan vain yhden konsertin takia. Pistäydyimme torstaina, pyhäpäivänä, Antwerpenissa. Katsomassa Amanda Palmeria. Pieni sali, hirveästi energiaa. Oli kyllä junassa istumisen arvoinen konsertti. Ja sen arvoinen, että pyörimme kaupungissa koko yön. Odotimme aamun ensimmäiseen junaan saakka. Kuvia ei tullut otettua konsertista kuin muutama, keskityin ennemminkin gyldyyrinautintoon. Ja niistäkin otetuista suunnilleen kaksi oli kelvollisia.

Aamuneljältä keskellä viikkoa Antwerpenissä ei tapahtunut mitään. Ei oikeastaan edes sitä. Löytämämme kapakka sulki ovensa kolmelta ja sen ainoan toisen auki olleen päätimme jättää väliin. Ei ollut ihan strippiluolafiilis.

Viikonlopun aikana olemme tutustuneet ohimennen täkäläiseen Lille3000 Fantastic -tapahtumaan. On siis nähty kummitusjuna, suolistettu hevonen, taivaasta tippunut talo ja mäyrä mekon alla. Lille3000 Fantastic jatkaa vuoden 2004 kulttuuripääkaupunkitapahtumien hengessä. Tarjolla on kummaa. Hyvinkin kummaa ja paljon kummaa. Ja kun tämä kestää aina tuonne tammikuulle saakka, niin tällainen prokrastinoiva ulkosavolainenkin ehtii ehkä tutustua tarjontaan. Sitten kunhan vieras palaa takaisin susirajalle.

Yleensähän sitä haaveillaan pääsystä jonnekin Provenceen, leudon tuulosen ja laventelipeltojen keskelle. Joskus kuitenkin käy niin, että pahaa-aavistamaton ihmisolento päätyy asumaan Pohjois-Ranskaan.

Olen tässä empiiristen havaintojen pohjalta koonnut muistilistaa ch'tiksi päätyvälle. Kelvannee myös niille, jotka syystä tai toisesta asuttavat belgien maata.

1.) Hanki sateenvarjo. Ehkä jopa kaksi. Sellainen joka kestää tuulta ja tuiverrusta. Myöskään kaupunkikelpoisiin kumisaappaisiin sijoittaminen ei liene turhaa. Täällä sataa ns. aina.

2.) Opettele pitämään se sateenvarjo mukanasi. Joka paikassa. Täällä sataa ns. aina.

3.) Perusopetus on se, että jos aamulla paistaa aurinko, iltapäivällä todennäköisesti sataa. Tai toisinpäin. Täällä sataa ns. aina.

4.) Luovu farkuista tai vastaavista housuista, joiden lahkeet laahaavat maata. Et kuitenkaan pääse käyttämään niitä, sillä maata laahaavilla lahkeilla on taipumuksena kastua inhottavasti kun sataa. Ja täällä sataa ns. aina.

5.) Kun ostat ranskalaisia perunoita friterie-kojusta, pyydä pieni annos, jos meinaat syödä sen yksin. Tämän kyllä oppii kantapään kauttakin, mutta kunhan vihjaisen. Kävijät eivät ikinä usko ennen kuin huomaavat kantavansa sangollista uppopaistettua perunaa.

6.) Ravintolan hanasta voi juoda mitä tahansa olutta, paitsi Jupileria. Se on... yksinkertaisesti pahaa. Ja miltei poikkeuksetta halvinta.

7.) Sanoinko jo, että hanki sateenvarjo? Ja kumisaappaat. Täällä sataa ns. aina.

Vuosia olen miettinyt
miksi junat
kulkevat vasemmalla.

Liian aikaisin aamusumussa
pellot ovat sinisiä

ja

yhdellä niistä
viisimetrinen merenneito.

- - -

(Runo perustuu tositapahtumiin.)

Eilisiltana harrastin egoismia ja hörähtelin suuresti. Googlasin itseäni Googlen kuvahausta. En tosin "ihan oikealla" nimelläni, vaan sillä, jota olen noissa kirjoitustekeleissä käyttänyt. Joitakin Kumman rakkaan kansikuvia sieltä tuli, mutta kaikenlaista paljon hauskempaakin.

Näistä voisi vaikka tehdä jonkinlaisen psykologisen syväanalyysin.

(Kuvista linkit alkuperäiseen lähteeseen.)

Suosittelen kokeilemaan. Niistä saa illan ilon.